Elämäntäyteistä

Lauantai 20.12.2014 klo 14:32

rakkaimmat_x5harm.jpg

Puhelimen herätys ilmoittaa aamun alkaneen. Nousen nopeasti herättämään tytöt. Luna lähtee kouluun toiselle luokalle ja Annabella menee eskariin. Vaimo on herännyt jo aikaisemmin töihin. Varmistan, että tytöt heräävät ja avaan koirille ulko-oven, että pääsevät käymään pissalla. Samalla nappaan pentukoiralle ruokaa kippoon. Laittelen vielä tytöille aamupalaa ja etsin sopivia kouluvaatteita. Huomaan, että jokunen kori likapyykkiä on kasaantunut. Parittomia sukkia löytyy ainakin kymmenet.  Kohta kaikki neljä lasta ovatkin jo aamupalapöydässä. Aikaa ei ole paljon hukattavana. Olenkohan taas kartalla läksyistä ja päivän lukujärjestyksestä. Mitähän Wilmassa on infottu.  WhatsApp ilmoittaa saapuneesta viestistä.  Vaimo toivottelee hyvää huomenta työpaikalta.
 
Halaan heipat koululaisille ovella ja heilutan lasten perään. Mihin onkaan kulunut tämä aika, kun kaikki lapset olivat vielä pieniä. Istahdan kotona olevaan työhuoneeseeni tietokoneen äärelle ja aloittelen omaa työpäivääni kahvikuppi kädessä. Nuorimmaiset Lisa ja Andreas näyttävät olevan leikkipuuhissa.
 
Tavallista elämäntäyteistä koti-isän arkea ja yrittäjyyttä samassa paketista, siitä on päiväni tehty. Tuntuu hienolta, että saan olla kotona ja nähdä lapsieni kasvavan.  Kotona on vaikeaa päästä karkuun omaa keskeneräisyyttä. Mikään työ ei ole tuntunut aikaisemmin niin vaativalta ja samalla niin valtavan rakkaalta.
 
Päivittäin huomaan puutteellisuuteni isänä olemisessa.  Joka päivä voisin olla enemmän läsnä, kuunnella ja kohdata paremmin. Minulla on kuitenkin näihin asioihin valtava tahto. Suorittaminen ei vie minua eteenpäin, sillä tiedän:
 
Pieni onni on löydettävä ensin ja
rakastettava sitä niin lujaa,
että se on lopulta enemmän
kuin sydämeen mahtuisi.
-Joel Jyrinki-

Kommentoi kirjoitusta.

Minun tarinaa

Maanantai 20.5.2013 - Joel Jyrinki

selfie.jpg

                                                                                                                               
Ihmiset ovat halunneet kuulla tarinaani siitä, kuinka minusta on tullut taiteilija. Vastatessani erään ihmisen lähettämään sähköpostiin, pysähdyin miettimään tätä hetkeä ja huomasin, että joudun aloittamaan kertomuksen lapsuudestani. Olen nimittäin ollut jo pienestä pitäen luova ja kekseliäs. Olen myös majanrakentaja ja unelmien rakentaja.  Leikin ulkona metsissä ja järvenrannalla. Minä rakensin unelmia kuvilla. Silloin en ehkä tiennyt, että tämän pojan tarinaa kerrottaisiin kuvissa.
Ala-asteella aloin maalata öljyväreillä maisemakuvia, olin löytänyt minulle sopivan tavan kertoa. En silti ollut hiljainen tai vetäytyvä maalari. Olin sosiaalinen, seurassa viihtyvä ja pidin liikunnasta. Tunsin, että minulla oli kyky olla monenlaisten kavereiden kanssa ja ymmärtää heitä, mutta lopulta olin unohtaa itseni. Niinpä vetäydyin omiin unelmiin,  maalasin ja vangitsin tarinaani olemaan kauniissa luonnossa. Kun huomasin, että jokin osa pyrki  minua 14-vuotiaana viemään pois omanikäisten tavoista, pysähdyin ja ymmärsin jotakin tärkeää.  Olin  ”tarkkailuasemissa”, josta havaitsin, että tilanne oli 5 vastaan 1, oli siis selvää, että, minä olin tämä porukan poikkeus.
”Tarkkailuasemista” seurasin muita ulkopuolelta, sivusta, havainnoin kaikkea, mitä erilaiset ihmiset ilmensivät.  Keräsin itseeni valtavan määrän tietoa muiden tunteista, sanoista ja käyttäytymisestä.  Yritin rakentaa yksin kuvaa itsestäni ainakin tuhannesta erilaisesta keräämästäni palasesta. Yritin tehdä itsestäni mahdollisimman virheetöntä. Onneksi huomasin, että "harhani" virheettömyydestä vei vain kohti yksinäisyyttä. Olin onnekas, minusta pidettiin riittävästi. Lisäksi minun kuvani huomattiin öljyvärikankaalla ja paperilla. Viisi rakennusmiestä oli parempi kuin yksi. Suostuin tarvitsemaan muita, sillä ymmärsin, että kuva minusta oli muissa ikäisissäni. Kaikilla se kuva oli yhtä keskeneräinen, mutta eri tavalla.
Nuorena tein ikäisilleni tyypillisiä asioita ja joskus pientä tyhmyyttäkin.  En silti koskaan luopunut ”tarkkailuasemastani” täysin. Olin ylpeä siitä, että se oli osa minua. Siitä tuli minulle voimavara.  Oivalsin kuitenkin sen tärkeimmän, että vain jaetut asiat ovat kaksinkertaisia. ”Tarkkailuasemallakin” minun on hyvä olla kaverin kanssa.
Sivustaseuraaja on jotakin poissaolevan ja läsnä olevan välistä. Koen, että vahvuuteni on juuri nähdä molemmin puolin sydäntä.  Olen oppinut, että läsnä olevan osan on oltava vahvempi. Siihen tarvitsen läheisiäni, ystäviäni ja sinua. Kuva minusta on edelleen keskeneräinen, en yritä saada sitä koskaan valmiiksi. Elämäni on kuin tarina, joka jatkuu niin kauan kun elän. Minun päämääräni on olla keskeneräinen. Keskeneräisyys on minulle sitä, että saan olla samanlainen ihminen kuin sinä. Tehdä virheitä, epäonnistua ja onnistua.
Aurinko laskee kauniisti järven yllä. Lapset nukkuvat. Istun vaimoni kanssa kotini terassilla, tämä on minulle paras paikka olla ja rakentaa unelmia. 
Ehkä he ovat enkeleitä perässämme,
he jotka kulkevat rinnalla jokaisen
sydämen lyönnin tahtiin.
-Joel Jyrinki-

9 kommenttia .