Minun tarinaa

Maanantai 20.5.2013 - Joel Jyrinki


selfie.jpg

                                                                                                                               
Ihmiset ovat halunneet kuulla tarinaani siitä, kuinka minusta on tullut taiteilija. Vastatessani erään ihmisen lähettämään sähköpostiin, pysähdyin miettimään tätä hetkeä ja huomasin, että joudun aloittamaan kertomuksen lapsuudestani. Olen nimittäin ollut jo pienestä pitäen luova ja kekseliäs. Olen myös majanrakentaja ja unelmien rakentaja.  Leikin ulkona metsissä ja järvenrannalla. Minä rakensin unelmia kuvilla. Silloin en ehkä tiennyt, että tämän pojan tarinaa kerrottaisiin kuvissa.
Ala-asteella aloin maalata öljyväreillä maisemakuvia, olin löytänyt minulle sopivan tavan kertoa. En silti ollut hiljainen tai vetäytyvä maalari. Olin sosiaalinen, seurassa viihtyvä ja pidin liikunnasta. Tunsin, että minulla oli kyky olla monenlaisten kavereiden kanssa ja ymmärtää heitä, mutta lopulta olin unohtaa itseni. Niinpä vetäydyin omiin unelmiin,  maalasin ja vangitsin tarinaani olemaan kauniissa luonnossa. Kun huomasin, että jokin osa pyrki  minua 14-vuotiaana viemään pois omanikäisten tavoista, pysähdyin ja ymmärsin jotakin tärkeää.  Olin  ”tarkkailuasemissa”, josta havaitsin, että tilanne oli 5 vastaan 1, oli siis selvää, että, minä olin tämä porukan poikkeus.
”Tarkkailuasemista” seurasin muita ulkopuolelta, sivusta, havainnoin kaikkea, mitä erilaiset ihmiset ilmensivät.  Keräsin itseeni valtavan määrän tietoa muiden tunteista, sanoista ja käyttäytymisestä.  Yritin rakentaa yksin kuvaa itsestäni ainakin tuhannesta erilaisesta keräämästäni palasesta. Yritin tehdä itsestäni mahdollisimman virheetöntä. Onneksi huomasin, että "harhani" virheettömyydestä vei vain kohti yksinäisyyttä. Olin onnekas, minusta pidettiin riittävästi. Lisäksi minun kuvani huomattiin öljyvärikankaalla ja paperilla. Viisi rakennusmiestä oli parempi kuin yksi. Suostuin tarvitsemaan muita, sillä ymmärsin, että kuva minusta oli muissa ikäisissäni. Kaikilla se kuva oli yhtä keskeneräinen, mutta eri tavalla.
Nuorena tein ikäisilleni tyypillisiä asioita ja joskus pientä tyhmyyttäkin.  En silti koskaan luopunut ”tarkkailuasemastani” täysin. Olin ylpeä siitä, että se oli osa minua. Siitä tuli minulle voimavara.  Oivalsin kuitenkin sen tärkeimmän, että vain jaetut asiat ovat kaksinkertaisia. ”Tarkkailuasemallakin” minun on hyvä olla kaverin kanssa.
Sivustaseuraaja on jotakin poissaolevan ja läsnä olevan välistä. Koen, että vahvuuteni on juuri nähdä molemmin puolin sydäntä.  Olen oppinut, että läsnä olevan osan on oltava vahvempi. Siihen tarvitsen läheisiäni, ystäviäni ja sinua. Kuva minusta on edelleen keskeneräinen, en yritä saada sitä koskaan valmiiksi. Elämäni on kuin tarina, joka jatkuu niin kauan kun elän. Minun päämääräni on olla keskeneräinen. Keskeneräisyys on minulle sitä, että saan olla samanlainen ihminen kuin sinä. Tehdä virheitä, epäonnistua ja onnistua.
Aurinko laskee kauniisti järven yllä. Lapset nukkuvat. Istun vaimoni kanssa kotini terassilla, tämä on minulle paras paikka olla ja rakentaa unelmia. 
Ehkä he ovat enkeleitä perässämme,
he jotka kulkevat rinnalla jokaisen
sydämen lyönnin tahtiin.
-Joel Jyrinki-


Kommentit

21.5.2013 23:42  huki

Kiitos ihanasta elämänkerrastasi :) Sinulla on erityinen taito elää elämää!! Ole kiitollinen siitä ja nauti elämästäsi ja perheestäsi!!

23.5.2013 22:58  Viltsu

Olipa mukava lukea tämä! Vaikka kulkisimme käsikädessä, jalkamme astuvat aina omaa polkua, vaikka kasvaisimme kiinni toisissamme, meillä olisi oma tarinamme. Eikä tarinasta tule koskaan valmista -niin kuin ei meistäkään. Tarina on kuitenkin hyvä, jos siinä on muitakin kuin minä :)

30.5.2013 0:35  Lasiperhonen

Voin yhtyä moniin ajatuksiisi! Minua kiinnostaa, mikä on ammattisi ja millä tavalla käytät työssäsi taidetta?

31.5.2013 12:01  Joel Jyrinki

Kiitos palautteista ja kommenteista! Lasiperhonen: Olen ammatiltani psykiatrinensairaanhoitaja ja media-assistentti. Olen käyttänyt mm. valokuvaterapian menetelmiä työssäni. Mieleen on jäänyt paljon mukavia kokemuksia. Yksi rikastuttavista hetkistä oli se, kun sain olla toteuttamassa mielenterveyskuntoutujien valokuvanäyttelyä.

26.7.2013 16:23  Suvi

onnittelut sinulle mahtavasta ja ihanasta elämän-työstä :)Eipä olisi arvannut,mitä saat vielä aikaiseksi,kun pikku-poikana pihallamme joskus ravasit :P
Tuo runojen kirjoittaminen yllätti eniten!Taulujasi,ajatuksiasi katsellessa menen sanattomaksi!

29.7.2013 8:56  Joel Jyrinki

Kiitos Suvi lämpimistä sanoista!

25.10.2013 10:14  Tiina

Hei, en muista mitä kautta googlessa nimeesi eksyin mutta sen nähtyäni muistin tunteneeni joskus samannimisen tyypin ja huomasin siis, kuka olet. Perheemme kyläilivät lapsuudessamme ja taisi kummilapsiakin olla molemmissa perheissä ristiin. Upeita on nuo ottamasi kuvat, onkohan niitä joskus saatavilla A4-kokoa suurempina ilman runoja? Kävisivät kyllä upeasti meidänkin kotimme seinille. Teet hienoa työtä!

28.10.2013 10:23  Joel Jyrinki

Kiitos Tiina! Sisustustauluja on tulossa vielä isommassakin koossa. Aikataulua en vielä osaa sanoa tarkkemmin, mutta ilmoittelen sitten fb:ssa.

12.3.2014 8:30  Mummi

Voi , runot ja taulut , kortit ovat aivan ihania. Niitä lukiessa liikutun joka kerta. Itse työskentelen vanhusten parissa ja tykkään valokuvauksesta , olen monesti ajtellut että haluasin tehdä vanhuksista jonkunlaisen jutun, valokuvien kautta.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini